Olen kaivannut uutta suuntaa rakastamallani alalla, ja tänä syksynä sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta jalkaterapeutti koulutukseen. Olen hyvin innoissani ja odotan koulutuksen kulkua ja sen tuomia mahdollisuuksia. On sanoinkuvaamattoman ihanaa saada olla pitkässä koulutuksessa, kaikkien niiden liikunnan alan lyhyiden kurssien jälkeen, joita tähän mennessä on tullut käytyä läpi.
Ensimmäisiltä tunneilta otettu kuva, jossa selkeytetään jalkaterapeutin roolia. |
Oppia vanhasta ja syvennystä uudesta.
Olen aloittanut itseopiskelun vuonna 2011 liikunnan ja terveyden aihepiireissä. Silloin minua alkoi mietityttämään monet asiat. Kuten, miten ravinto vaikuttaa sairasteluun? Onko jatkuva niiskuttelu normaalia? Miksi vatsalihasliike tuntuu selässä? Kuuluuko askelkyykyn oikeasti tuntua voimakkaasti vain etureidessä? Miksi osa ihmisistä kävelee jalkaterät sisäänpäin ja toisilla kääntyy ulospäin?
Kaipasin ymmärrystä omasta kehosta. Minua kiinnostaa tietää mistä asiat johtuvat ja miten ne pystytään korjaamaan. Tässä matkan varrella olen huomannut, että tähän ei olekaan yhtä ja ainoaa toimintatapaa ratkaista asioita. Yhteen "ongelmaan" voi olla useampiakin ratkaisuja, mutta parasta siinä on, että voi valita itselleen miellyttävimmän tavan toimia.
Monta vuotta olen lukenut, käynyt erilaisilla kursseilla ja luennoilla, keskustellut asiantuntijoiden kanssa, pohtinut ja testannut eri asioita. Perustin oman yrityksenkin 2014, ja ohjasin yksilö asiakkaiden lisäksi ryhmiä, järjestin luentoja ja kursseja, ihan perus ihmisille. Halusin avata ihan meidän normaalien, perustyötä tekevien ihmisten silmiä, oman liikkumisen ja omien valintojen vaikutuksista. Kun ymmärtää enemmän oman toiminnan vaikutuksista, sitä kuin vahingossa tekee muutoksia.
Olen kouluttanut itseäni lisää tässä vuosien varrella, jotta saisin annettua enemmän asiakkailleni ja ymmärtäisin monipuolisemmin ihmiskehon toiminnasta. Kaksi vuotta sitten kuitenkin tapahtui jotakin ja tunsin, että osaamiseni ei riitä (minulle) tai haluan antaa enemmän asiakkaille, haluan osata ja ymmärtää enemmän.
Olin hiukan ihmeissäni. Mutta kiinnostuin asiasta ja tutustuin tähän jalkaterapia tutkintoon tarkemmin. Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen. Fustra on kouluttanut minut (omasta mielestäni) tarkistamaan ihmisen asennon aloittaen jalkaterien asennosta. Sen ansiosta alkaa rakentumaan ylempi osa, ihan pään asentoon asti. Jalkaterapia alkoi kuulostamaan siltä, että tätä kohtiko minua on alunperinkin "vahingossa" työnnetty.
Kaikelle on ehkä ollut tarkoituksensa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti