8.9.23

Viimeinen lukukausi käynnissä!

Syksy 2023 ja kohti valmistumista! Uuden kauden alku jälleen. Nyt on se hetki, kun viimeisiä opintokuukausia vietetään ja niistä otetaan vielä kaikki irti.


Kesä 2023


Kesän aika meni opinnäytetyötä tehden, muutaman jalkaterapia kurssin suorittamisessa sekä töissä Kinttupisteellä. Tietysti olen kuitenkin priorisoinut myös vapaa-aikaa ja sisällyttänyt seikkailuja, ystäviä ja rentoa oloa kesään. Kesän aikana kävin Urheiluvammat kurssin ja täydentäen Tules 1 kurssia, jossa perehdyttiin erilaisiin jalkateräharjoitteisiin ja suunniteltiin harjoiteohjelmia. 

                                                                        töissä

                                                           yksi opiskeluympäristöni

                                                                        rentoutumista


Opinnäytetyöhömme sisältyy kirjallisen työn lisäksi jalkateräharjoitevideo, jota kävin tilaajan (Kihu) kaupungissa (Jyväskylässä) kuvaamassa opiskelukaverini (Lilan) kanssa. Työ on edennyt hienosti ja on enää pieniä muokkauksia vaille valmis lähtemään eteenpäin tarkastuksiin. Tarkoitus on, että työ esitellään marraskuussa ja valmistumme joulukuussa 2023.

Kihun tiloissa kuvaamassa jalkateräharjoitevideota




Syksy 2023


Nyt onnellisesti syyslukukausi on alkanut, opintopisteet tarkistettu ja opintojen eteneminen ajantasalla! Helpottava ja innostava fiilis, kun asiat päivitetty ja selkeä suunnitelma miten edetä.

Vajaa viikko sitten lähdin Malagaan vaihtoon ja nyt kolmen kuukauden vaihtojakso on alkanut! Eli olen Malagan yliopistossa ja sen kautta pääsen syventämään oppejani ja näkemään kansainvälisesti jalkaterapian toimintaa! 
Ulkomaan vaihto on aina ollut mielessäni ja toiveissa toteuttaa. Tällainen tutkivan seikkailijan sielu innostui Espanjasta samantien, kun sai kuulla sen mahdolliseksi. 

                                                        Turvallisesti Malagassa. Smile & Fly.

                                                                                    


Haku Malagan yliopistoon oli mielestäni helppoa. Metropolialla on järjestetty hienosti  vaihtoon haluavan opastus ja etätapaamismahdollisuuksia. Erasmus vaihto on siis kyseessä ja kolmen kuukauden jakso. Olen nyt pidempään vaihdossa kuin opintojen vuoksi olisi tarvetta. Suoritan siis enemmän opintopisteitä ja "kotiudun" samalla kulttuurin ja espanjalaisen jalkaterapian vietäväksi. 


                                         Jalkaterapian ja fysioterapian "osasto"

Ensimmäinen viikko on mennyt aikamoisessa tohinassa, mutta nyt alkaa asiat selkeytymään. Heti ensimmäisenä päivänä pääsin seuraamaan jalkaterapeutin kirurgista toimenpidettä, joka oli mielenkiintoinen kokemus! Muina päivinä olin myös mukana jalkaterapia asiakkaiden vastaanotolla sekä kiropodiaa (kliinistä työskentelyä) seuraamassa.

                                                   Ensimmäinen harjoittelupaikkani
                                     Seuraamassa jalkaterapeutin suorittamaa kirurgiaa

Jalkaterapeutti, Joaquinin, asiakkailla on hyvin monipuolisesti erilaisia haasteita, joita vastaanotolla käsitellään. Nyt jo paljastui, että yksi yleisimpiä syitä Espanjassa jalkaterapeutin vastaanotolle saapumiseen on Predislocation syndrome (ks. kuva). Palaan syksyn aikana tarkemmin mitä kaikkea täällä tapahtuu ja opin. Mutta tässä jo hieman ensimakua 😉


                                                                Predislocation syndrome

                                                                     Harjoittelussa
                                                                            

Kurssivalinnat tehtiin kesän aikana Suomesta käsin. Tarjolla oli kursseja monipuolisesti ja valitsin harjoittelun lisäksi Urheilujalkaterapia kurssin. Paikan päällä varmistui, että tämän lisäksi pääsen seuraamaan Kirurgian kurssia ja jalkaterapeutti opiskelijoiden biomekaanista työskentelyä paikalliseen sairaalaan reuma- ja diabetes osastoille. Lisäksi tämän syksyn lukujärjestykseen sisältyy lastenjalkaterapia, johon pääsen syventymään myös.


                                                               Kurssitarjontaa    


                                  Informative meeting University of Malaga (UMA)



Nykyään on ihanan helppoa, kun pystyy etäyhteyksillä toimimaan! Suoritan vaihdon aikana Espanjasta käsin Ammatillisen kehittymisen kurssia, opinnäytetyön muokkaamisen ja esittämisen yhdessä Lilan kanssa sekä tarvittavat täydentävät opinnot (muun muassa ultraääni ja tns hoidosta).


Vaikka on paljon opiskeltavaa, niin odotan innolla syksyn spesiaaleja kokemuksia! On myös parasta, että pystyn pitämään yhteyttä ystäviin ja tärkeisiin ihmisiin, vaikka asun eripuolella Eurooppaa.




Palaan kirjoittamaan viimeistään joulukuussa kokemuksia vaihtojaksosta ja valmistumisen asioista. Hullua miten aika onkin mennyt ja joulukuun puolen välin jälkeen on sitten valmistuminen jalkaterapeutiksi (jos kaikki menee hyvin)! 😍


Toivotan monipuolista ja mukavaa syksyä Teille lukijoille! Muistetaan, että jokaisesta päivästä löytyy jotakin nautittavaa ja ilon aihetta! 🥰






Hymyin,
Anne ☀️

Vuosi 2024 ja uusia suunnitelmia

Vuosi vaihtui, mutta tehdään pieni yhteenveto vielä viime vuodesta ja sitten kerrotaan myös tämän vuoden suunnitelmista.  2023 oli merkittäv...