8.1.24

Vuosi 2024 ja uusia suunnitelmia

Vuosi vaihtui, mutta tehdään pieni yhteenveto vielä viime vuodesta ja sitten kerrotaan myös tämän vuoden suunnitelmista. 

2023 oli merkittävä vuosi kokonaisuudessaan! Luvassa oli viimeinen vuosi jalkaterapian opintoja, opinnäytetyö, 3 kuukauden ulkomaanvaihtojakso ja työskentelyä omassa tulevassa ammatissa. Tämän kaiken lisäksi oli vielä ihanasti aikaa nauttia myös ystävien kanssa ♥ 

Tulin jälleen siihen tulokseen, että on tärkeää olla hyvä pohjasuunnitelma ja toteuttaa sitä joustavin mielin. Hetkessä elämisen taito on myös viime vuonna korostunut ja omalla tahollaan se on rauhoittanut vilkasta mieltä ja auttanut havainnoimaan mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. 


Töissä kahvitauolla fiilistelyä.

Malagan yliopistolla opintojen parissa.


Opinnäytetyö prosessia.


Joulukuussa 2023 Metropoliasta 
valmistuneita jalkaterapeutteja.


YHTEENVETO OPINTOJEN AJALTA

Opinnot Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK) ja Metropoliassa


Ensimmäiset kaksi vuotta opiskelin Savonlinnassa XAMKissa ja kolmannen vuoden aloitin Helsingin Metropoliassa. Jalkaterapiaopinnot ovat hyvin laajat ja sisältävät hyvin monipuolisesti asioita, kuten yksilöllisten pohjallisten suunnittelu ja toteutus, kipuasiakkaan tutkiminen, hoito ja ohjaus, perehtyminen eri sairauksiin ja ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan. Olen kuvannut jalkaterapiatutkinnon sisältöä tarkemmin aikaisemmissa blogiteksteissäni ja pääset halutessasi sieltä lukemaan lisää.

Opinnäytetyö

Opinnäytetyö oli pitkä prosessi, ja se kesti lähes vuoden. Teimme jalkateräharjoitevideon, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä kestävyysjuoksijoiden urheiluvammoja. Työ opetti paljon niin teoriassa kuin käytännön toiminnoista. 

Olen aiemmin toiminut personal trainerina ja liikunta ja terveelliset elämän tavat ovat lähellä sydäntäni. Opinnäytetyön kirjallista osuutta tehdessä ja tietoja etsiessä opin vielä syvemmin kehon toimintamekanismeista ja ennen kaikkea kuinka tärkeätä ennaltaehkäisy on! Harjoitevideon tekeminen on tuttua minulle ennestään, mutta nyt oli aivan eri taktiikka. Aiemmin olen ns. kerralla purkittanut, mutta nyt kokosimme videon erillisistä videoimistamme videoklipeistä ja laitoimme ne yhteen tekstin kera. Tämä oli silmiä avaava ja opettavainen kokemus monessa mielessä. Molempien mielenkiinnolla ja innokkuudella aihetta kohtaan saimme aikaan loistavan työn.


Työmme on nähtävissä seuraavasta linkistä: Urheiluvammojen ennaltaehkäisy kestävyysjuoksijoilla

Yhteistyöllä ♥

Työskentelyä alalla


Opintojen kautta pääsin näkemään jalkaterapian alaa monipuolisesti myös työelämässä. Sitä kautta olenkin saanut paljon käytännön osaamista ja toimintaan hyödyllisiä vinkkejä. 
Koulujen ulkopuoliset työharjoittelut olen suorittanut 
  • Joensuun Liikavarpaassa, 
  • Kuopion terveyskeskuksessa, 
  • Turun diabetesliitossa, 
  • TYKSin sisätautien poliklinikalla ja
  • Espanjassa Clínica Podológica Dr. Páez ja Clínica Podológica Brenes.

Iso kiitos kaikille ohjaajilleni!!! 


Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana saimme koulutuksen alaraajahierontaan, jonka innostamana aloin tekemään niitä opintojen ohella. Tein noin vuoden ajan alaraajahierontoja ja parasta oli kuulla miten asiakkaat tunsivat saavan apua erinäisiin ongelmiin kehoissaan. Kesällä 2022 muutin Turkuun ja Turussa sain työpaikan Kinttupisteeltä. Siellä sain kliinisen työn lisäksi kokemusta tutkimusasiakkaista (kipu, virheasennot) ja käytännön oppia harjoiteohjelmien teosta ja ohjauksesta.



Onnellisena jalkaterapiatutkinnosta.



TUTKINNOSTA TYÖELÄMÄÄN JA VUOSI 2024


Joulukuussa sain jalkaterapeutin tutkintotodistuksen ja nyt haluan ylpeänä viedä opittuja asioita käytäntöön! Perustin oman toiminimen ja aloitin yhteistyön jalkaterapeutti Emmi Isotalon kanssa.


Emmin yritys Jalkaterapia Askel toimii Turun keskustan alueella Askelklinikan tiloissa ja siellä palveluihin kuuluu kliininen jalkaterapia (kynsi- ja ihomuutosten hoito, silikoniortoosin valmistus, omahoito-ohjeistus). Voit varata ajan palveluun tästä ja samalla tarkastella tarkemmin nettisivuja.


Haluan tarjota apua ja ohjausta alaraaja haasteiden kanssa kamppaileville. Teen kotona alaraajahierontoja ja yksilölliset tutkimukset. Haluan nyt aluksi keskittyä tarjoamaan pääasiallisina palveluina 

alaraajahieronta (lihaskireyksille rentoutusta varpaista lantioon), 

tutkiminen (kiputilat, virheasennot, kinesioteippaus) 

ohjaus ja harjoiteohjelman suunnittelu ja tekeminen 

kliininen jalkaterapia (kynsi- ja ihomuutokset, silikoniortoosit, omahoito-ohjaus)

 



Alaraajahieronnassa huomioidaan alueet jalkaterästä lantioon.




Nyt siis oma toiminimi käynnissä ja pääsen toteuttamaan jalkaterapian eri osa-alueita. Olen innoissani, koska olen saanut kuulla kuinka paljon ihmiset ovat saaneet apua oloihinsa. 

On kyse jalkoihin liittyvistä kivuista, iho- tai kynsiongelmista tai muuten vaan haluat rentouttaa jalkojen lihaksia, niin olen mieluusti käytettävissä! Teen parhaani, että saisit apua ja halutessasi tarpeeksi tietoa kuinka edetä tilanteen kanssa.

Kliinisen työskentelyn olen aloittanut Emmin työpisteellä Turun Askelklinikan tiloissa. Ajanvaraukseen pääset tästä. 
Tutkiminen ja alaraajahieronta toteutuu kotonani ja lisätietoja ja aikoja voi kysyä suoraan puhelimitse tai viestillä (0404125443) tai sähköpostilla (vilkkaataskeleet@gmail.com).



Aloitetaan tämä vuosi pitämällä itsestämme huolta ja kuuntelemalla kehomme merkkejä.

Reipasta ja hyvinvoivaa vuoden 2024 aloitusta! 

Anne 😊








2.11.23

Malaga työharjoittelu ja elämä Espanjassa, 2/3 ajasta täynnä.

Pian tulee kaksi kuukautta täyteen Malagassa. Espanjan kulttuurin sisäistämistä, opiskelua Malagan yliopistolla ja työharjoittelua yksityisillä klinikoilla. Tässä kirjoituksessa avaan mitä harjoittelu on pitänyt sisällään ja mitä eroavaisuuksia ja oppeja olen saanut kokea. Tein myös videon, mitä harjoittelu on tähän mennessä pitänyt sisällään: video harjoittelusta 

Pakko myöntää, että uuden ympäristön ja aikataulujen sisäistäminen ja oppiminen on ollut alussa raskasta. Muutoksia saattaa tulla hetkessä ja on todella tärkeää päivittäin muistaa seurata yliopiston sähköpostia. Ihan kaikkea myöskään ei aina ymmärrä, joten olen oppinut sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja elämään tilanteen sallimissa rajoissa. Tähän mennessä olen yllättäen vain kerran ollut väärässä paikassa, kahdella kerralla ei ole ollut oikeita tavaroita mukana ja ajoittain olen muuten vain hieman hukassa. Kuitenkin jokaisesta tilanteesta on opittu ja loppujen lopuksi niille on naurettu, tai vähintäänkin hymyilty. Koen, että pienien virheiden ja sattumuksien kautta sitä on oppinut suhtautumaan tilanteisiin avoimemmin ja rennommin.

Aamupalaa yliopiston takapihalla.


Paikallisuuteen käsiksi

Yhden myytin haluan heti murtaa espanjalaisista (tai ainakin tämän seudun tavoista). Kuten monet ovat kuulleet sanonnan "mañana, mañana", tarkoittaen ettei asialla ole niin kiire tai sen ei tarvitse nyt tapahtua. Oman kokemukseni mukaan espanjalaiset (Malagassa) ovat hyvin tarkkoja ja täsmällisiä aikatauluissa (ainakin työ ja opiskeluympäristöissä). Täsmällisyyttä arvostetaan ja oppilaat ovat aina olleet todella hyvin etuajassa ja opettajatkin aina ajallaan. Opintojen ja työskentelyn suhteen toimitaan tarkasti, mutta ei kiireellä tai paineenalaisena. On ihana kokea ja nähdä, miten rauhallisesti ja läsnä ihmiset voivat olla tilanteissa vaikka olisi "kiire". Jotenkin olen kokenut täysin uudenlaisen merkityksen tuolle sanalle. 

Yksityisellä klinikalla harjoittelussa.


Kulttuurit ovat erilaisia. Toimintatavat, työrytmit ja -menetelmät, ruokailutottumukset, ilmasto, sosiaaliset suhteet.. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen yliopistolla, työharjoittelussa, kaupungilla tai rannalla, niin olen huomannut lempeän ja avoimen ilmapiirin, jossa ihmiset viihtyvät ja nauttivat olostaan eri tavoilla. Tuntemattomat ihmiset ottavat herkästi kontaktia ja tulevat avoimin mielin juttelemaan ja kysymään asioista. Parasta on, kun he aloittavat aina espanjaksi, olettaen että ymmärrän kaiken ja osaan auttaa. Usein olen osannutkin auttaa, ja se on tuntunut tosi hyvältä.

Tutumista ympäristöön ja yllättäviin kontakteihin eksymistä.


Ihmiset täällä ovat olleet välittäviä ja ystävällisiä, vaikka yhteisen kielen kanssa olisikin haasteita. Koskettavin esimerkki on keskustelu, jonka kävin bussissa heikolla espanjankielen taidollani vain espanjaa puhuvan luokkakaverini kanssa. Keskustelu kesti noin 30 minuuttia ja siinä ajassa tutustuimme toistemme elämäntilanteisiin, koulutuksien sisältöihin ja tulevaisuuden suunnitelmiimme. Huomasin, että kun molempia kiinnostaa toisten elämät, niin kyllä niitä sanoja ja yhteisymmärrystä löytyy, ja ajoittain nauraenkin edetään keskustelun pyörteissä. Olen onnellinen, että vaikka yleinen opetus- ja kommunikointikieli yliopistolla on espanja, niin osa opettajista ja oppilaista varmistavat ymmärränkö ja olisiko minulla kysyttävää.

Hankalinta omalla kohdalla on ollut sopeutua työskentelyrytmiin. Aamulla työaika on noin kello 9-14 ja jatkuu illalla noin kello 16-20, ajat riippuvat hieman paikasta. Tätä toteutetaan yliopistolla ja jalkaterapian työpaikoilla (myös muutenkin työmaailmassa). Päivät ovat melko pitkiä kaikille ja työmatkoihin menee myös oma aikansa. Monet tulevat kauempaa ja he viettävätkin usein toimipisteellä koko päivän. 


Suoritan vaihdon aikana Metropolian opintoja ja lisäksi työpöydällä on opinnäytetyön loppuun vieminen. Onneksi yliopistolla minulle annettiin mahdollisuus suunnitella heidän lukujärjestyksen pohjilta opintojani täällä, joten olen pystynyt suorittamaan vaadittavat kurssit myös Suomen päässä. Ja pian on opinnäytetyön esittely-/seminaaripäivä, jolloin saadaan sekin työurakka päätökseen. Sitten voin hetken hengähtää ja nauttia vain Malagan yliopiston koulutuksista ja Espanjan annista ♥


Viimeisen vuosikurssin lukujärjestys tulkittavaksi.


Opinnot UMAssa


University of Malaga (UMA) on iso kompleksi ja yliopiston rakennuksia on monia ympäri Malagaa. Jalkaterapian yksikkö toimii terveydenhuollon alla, jossa opetetaan myös fysioterapiaa. Rakennuksessa on luokkien, ravintolan, kirjaston, opettajien huoneiden ja toimistojen lisäksi oppilaille oma harjoitteluympäristö, jonne tulee oppilaitoksen sisältä ja ulkopuolelta asiakkaita. Harjoitteluympäristön tiloista löytyy pohjallispaja, hiontahuone, kliinisen työskentelyn tilat, tutkimus ja analysointi tilat, välinehuoltohuone, röntgenhuone, neuvonta ja odotustila asiakkaille.

Terveydenhuollon rakennus (jalkaterapia ja fysioterapia opinnot).

Kliinisen työn tila, jossa opettaja selittää tarkemmin tilannetta.


Ultraäänitutkimus asiakkaalle.

Röntgenkuvien ottaminen asiakkaan tilasta.

Röntgenkuvien analysointi.

Yksi mahdollisuus valmistaa pohjalliset.


Koululla käytettävä "pora".

Tutkimushuone.

Pohjallispajalta esimerkki minkälaisella ergonomialla EI pidä työskennellä.

Kirjastossa on koko hyllykkö täynnä jalkaterapian kirjallisuutta.


Espanjassa jalkaterapia koulutus kestää neljä vuotta, Suomessa 3,5 vuotta. Tämän kolmen kuukauden ajan olen viimeisen vuoden opiskelijoiden ryhmässä ja he valmistuvat keväällä 2024. Jalkaterapia opiskelijoita on ryhmässä yli 70 ja ryhmä on jaettu viiteen osaan. Jokainen ryhmä on eri päivinä suorittamassa harjoittelua eri alueella, joten mihinkään kohtaan ei synny tungosta ja opettajilla on mahdollisuus olla mukana asiakastilanteissa.

Koulun harjoittelussa oppilaat tekevät pienryhmissä tutkimuksia alaraajojen toiminnasta ja liikkuvuudesta, selvittävät mahdollisia kiputiloja, tekevät mittauksia (esimerkiksi pituusero, liikkuvuus, lihastoiminta) ja tarvittaessa valmistavat yksilölliset pohjalliset sekä tutkivat ja hoitavat iho- ja kynsiongelmia. Yleisimpiä kynsiongelmia ovat sisäänkasvavat kynnet ja ihomuutoksissa syylät. Monesti kipuasiakkaiden kiputilat ovat kohdistuneet lonkan, säären tai jalkaterän alueille.


Oppilaat tekemässä Jack -testiä asiakkaalle.

Varpaiden koukistajien lihasvoiman testaus.

Pohjallisten valmistamisessa käytettävä jäljennös asiakkaan jalasta.

Silikoniortoosin valmistaminen, kun II-varvas nousee lähes I-varpaan päälle.



Pohjallisten valmistamista.




Koulun harjoitteluun sisältyy myös yksityisessä koulussa tutkimusten tekeminen lapsille. Siellä tehdään laajasti tutkimuksia lasten alaraajojen toiminnoista, liikkuvuudesta, kävelystä ja kuormituksesta. Päivän aikana työskennellään pareittain ja molemmilla opiskelijoilla on oma tutkittava lapsi. Koululaiset ovat iältään noin 10-vuotiaita ja aikaa menee noin 1,5-2 tuntia per tutkittava. 

Käyntejä tehdään eri vanhustenkoteihin, joissa hoidetaan vanhusten jalkaterien iho- ja kynsiongelmia. Harjoittelua suoritetaan myös sairaalassa, jossa hoidetaan reuma- ja diabetespotilaiden kynsi- ja iho-ongelmia sekä tehdään biomekaanisia tutkimuksia. Lisäksi on työpajapäiviä, joissa valmistetaan yksilöllisiä pohjallisia esimerkiksi sairaalan asiakkaille. 

Seuraavissa kuvissa pohjalliset valmistetaan sairaalalla reuman biomekaanisessa harjoittelussa. Ensimmäisellä tapaamiskerralla on tehty tarpeelliset tutkimukset ja mittaukset, joiden avulla on voitu etukäteen koululla valmistella pohjallista.

Pohjallisen takaosa on lämpömuokattavaa materiaalia, joka lämmitetään aluksi.

Pohjallisen mallintaminen asiakkaan jalkaterään.


Ilman poistaminen pussista ja pohjallisen muokkaantuminen.

Viimeistelyksi hionta ja tarvittavat muokkaamiset.


Harjoittelu on siis hyvin monipuolista ammattiin oppimista ja kehittymistä. Enimmäkseen tulee tehtyä pohjallisia, muutamilla eri tavoilla. Kipuasiakkaatkin monesti saavat suosituksen pohjallisille. On harjoittelu koululla tai yliopiston tiloissa, niin työskentely tapahtuu aina pienryhmissä ja ohjaavat opettajat ovat jatkuvasti läsnä ja mukana tilanteissa. 


Yhtenä päivänä viikossa opiskellaan urheilujalkaterapiaa erillisenä kurssina. Tosin kutsuisin kurssia mieluummin urheilijan jalkaterapiaksi, nimittäin sen sisältö on keskittynyt eri urheilulajien lisäksi myös niissä esiintyviin urheilijan alaraajojen haasteisiin (mukaan lukien iho- ja kynsiongelmat ja kiputilat) sekä niiden hoitomuotoihin, esimerkiksi alaraajaharjoitteet. Kurssi on ollut minulle antoisa ja mielenkiintoinen, ja aihe on kiinnostanut minua jo Suomessa. Tunneilla on seminaarien (teoriatiedon) lisäksi tehty lähes joka kerta harjoitteita liittyen eri menetelmiin. Esimerkiksi proprioseptiikkaa, kehonhallintaa, säären ja jalkaterän harjoitteita, ultraäänikuvantamista. Kotitehtävänä on myös ollut tehdä harjoitevideoita aihealueista, joita on käyty läpi.

Puolikkailla pölleillä proprioseptiikan harjoittelua, mutta ensin teoriaa.

"Ihmisen jalka on insinöörin työn tulos ja yksi taideteos". Tunnetko todella kuinka jalka toimii?


Teoriaa jalkateräharjoitteihin liittyen.

Jalkateräharjoitteiden maailmaa.

Kurssiin sisältyi myös peruselvytystaitojen opetteleminen.



Yksityinen jalkaterapian vastaanotto

Suomessa vaihtohakemustani tehdessä minulta jo kysyttiin mitä harjoittelulta haluan saada. Tiesin, että haluan nähdä ja kokea paikallisen toimintatavan tehdä jalkaterapiaa ja päästä yksityiselle vastaanotolle mukaan. Yliopistolla tämä pyyntö toteutettiin ja pääsin jalkaterapia opettajan yksityisvastaanotolle (Dr. Joaquin Páez) heti harjoittelujakson alussa. 

Joaquin on valtavan ammattitaitoinen ja ollut alalla 2000 -luvun alusta alkaen. Hänellä on jatkuvasti työkalenteri täynnä ja ammattitaito loistaa hänen tekemisessään. Hän sanoikin, että tärkeintä valmistumisen jälkeen on ylläpitää ja kehittää omaa oppimista päivittäin, lukea ja seurata alan tapahtumia ja tutkimuksia. Joaquin työnkuva on hyvin laaja ja asiakastapaaminen voi sisältää seuraavia asioita:

  • kirurgiset toimenpiteet ja arviointi,
  • urheilujalkaterapia (kuormitus- ja kävelyanalyysi, kiputilan kartoittaminen ja hoito), 
  • yksilölliset pohjalliset (valmistetaan samalla tapaamisella),
  • lihastoiminta ja liikkuvuustestit,
  • kuormitus ja kävelyanalyysi,
  • puudutepistokset, reseptin kirjoitus,
  • röntgen, ultraäänitutkimus, lämpökameratutkimus, 
  • kiropodologia (vain tarpeellinen, esim. kipu tms. tilanteissa),
  • teippaukset, 
  • omahoito-ohjaus.
Röntgenkuva isovarpaan kärkiluusta.
Kirurginen operaatio: kärkiluun lyhennys (subungual exostosis).

Pohjallismallin ottaminen.


Yksilöllisten pohjallisten valmistaminen.

Lämpökamerakuvantaminen ja työvälineitä.

Ultraäänikuvien tulkitsemista ja vertaamista.

Joaquin kertoo selkeästi esimerkein asiakkaalle mistä on kyse ja mitä tapahtuu.

Kirurgin terän monipuolista käyttöä.



Asiakkaina on pääasiallisesti kipu- ja pohjallisasiakkaita ja urheilijoita, iältään lapsesta vaariin. Tapaamisaika on 30 minuuttia, ja joskus samalla tapaamisella on perheestä kaksi henkilöä hoidettavana. Poikkeuksena kirurgiset toimenpiteet, joissa 60-90 minuutin hoitoaika. Huikeaa on, että tuossa puolen tunnin ajassa Joaquin suorittaa tutkimukset ja valmistaa yksilölliset pohjalliset asiakkaan mukaan. Toimitilassa on vastaanoton, kirurgisen tilan, jalkaterapian tutkimushuoneen ja kahden hoitohuoneen lisäksi hammaslääkärin vastaanotto.


Minulle järjestettiin myös toinen yksityinen harjoittelupaikka, jalkaterapeutti Lucia Brenesin klinikalla. Oli hienoa nähdä eroavaisuuksia jalkaterapeuttien toiminnassa ja palveluissa. Lucia on valmistunut jalkaterapeutiksi vuonna 2019 ja asiakaskunta koostuu suureksi osaksi iho- ja kynsimuutos asiakkaista. Lisäksi hän tekee yksilöllisiä pohjallisia ja hänelle tulee pohjallistilauksia myös muilta jalkaterapeuteilta. Asiakkaiden määrästä riippuen työpäivät sisältävät hoitotapaamisia ja pohjallisten valmistamista. Lucialla on myös kotona oma työpaja, jossa hän työstää pohjallisia.

Työtila.

Pohjallisten valmistamiseen tarvittava välineistö on kaapeissa siististi poissa asiakkaiden näkyvistä.


Pohjallistilausten valmistamista.

Erilainen tapa tehdä joustoa ja pehmennystä kantapäiden alueelle.



Hieman vertailua


Molemmilla klinikoilla näkee toiminnan olevan erityisen tarkkaa ja yksityiskohtaista. Poikkeavuutena (näillä klinikoilla ja yliopistolla) Suomen toimintaan verrattuna olen huomannut, että:
  • kovettumat poistetaan aivan kokonaan ja suojaksi laitetaan usein fleecy web
  • varpaiden kynnet lyhennetään mahdollisimman lyhyiksi
  • työvälineet erilaisia (kliinisessä työssä porat ja kärjet)
  • sisäänkasvava I kynsi katkaistaan pituussuunnassa juuresta saakka
  • pohjalliset ovat todella usein ratkaisu erilaisiin ongelmiin
  • ilmanvaihtojärjestelmä (pohjallisten hiomisen ja liimaamisen yhteydessä) ei ole niin merkityksellinen
  • asiakas saa heti helpotuksen tietynlaisille kivuille (mm. koska puudutuspistoksia voidaan antaa)
  • jalkaterapeutti pystyy varmentamaan diagnoosin eri laitteilla (esim. röntgen, ultraääni) ja antamaan diagnoosin
  • jalkaterapeutit kirjoittavat alaraajoihin tarvittavia reseptejä (esim. kipulääkkeet, -voiteet, kynsisienilääkitys) sekä sairaslomatodistuksen (esim. alaraajojen kiputiloissa, kirurgisen operaation jälkeen)
  • jalkaterapeutit eivät toimi sairaaloissa tai yleisessä terveydenhuollossa
  • alaraajojen tutkimuksissa: hallux limitus ja pronaatio-supinaatio liiketesti
  • yliliikkuvuuden ja pituuserojen tarkistaminen koko kehosta
  • ohjataan vähemmän jalkateräharjoitteita (voi myös johtua siitä, että itse painotan omassa työskentelyssäni niiden tärkeyttä)
Lämpökameran ja ultraäänen päivittäinen käyttö on varmistanut asiakkaan diagnoosin, ja näin ollen jalkaterapeutille on selkeää miten hoidossa etenee. Tällaista toimintaa uskon Suomessa myös olevan, mutta en tiedä onko monellakaan jalkaterapeutilla mahdollisuuksia vielä näihin hankintoihin.


Ultrassa nähdään kohta, jonne puudute pistetään.

Yliopistolla ultraäänilaitteen käytön opettelemista.


Supinaatio-pronaatio liiketesti.

Lonkkaluiden korkeuseron mittaaminen.




Mitä olen oppinut?

PALJON! 💪😁😍
Ja vielä kerkeän kuukauden aikana imemään lisää oppia! Mutta päällimmäisenä mielessä nyt:


Kynsisieni on Suomessa (oman kokemukseni mukaan) hyvin yleinen kynsiongelma. Harjoittelussa sain oppia uudesta Itragerm 50 lääkkeestä, joka olisi maksaystävällisempi sekä nopea vaikutteisempi. En itse ole vielä perehtynyt tutkimuksiin tarkemmin, mutta se on to do -listallani pian edessä. Täällä kyseinen kynsiongelma on myös yleinen, mutta voisin sanoa että suuremmissa määrin tulee vastaan sisäänkasvaneen kynnen kanssa kipuilevia henkilöitä.

Sisäänkasvaneen kynnen hoitoa.



Kliinisessä työskentelyssä olen oppinut kouruterän ja kirurgin terän monipuolisempaa käyttöä kynsiongelmien hoidossa. Pienillä ohjaajien lisävinkeillä olen oppinut kirurgin terän kanssa tarkempaa ja tehokkaampaa työskentelyä iho-ongelmien hoidossa. Myös känsän hoidossa pinsettien hyväksikäyttö on ollut hyvä oppi. Mikromoottorin terinä käytetään jokseenkin  erilaisia (kuin mihin olen itse tottunut), joten niiden toiminnan ja tarkoituksen ymmärtäminen on myös antanut lisää mahdollisuuksia tuleviin omiin käyttökertoihin. 


Klinikalla käytettyjä välineitä.

Kirurgin terällä kynnen ohennus.




Pohjallisten osien hionnassa olen saanut hyvää käytännön oppia ja selkeää ohjeistusta miten eri tavoilla saa hyvän lopputuloksen. Käden ja sormien asennoilla on todellakin merkitystä, ja kumpi käsi liikuttaa pohjallismateriaalia ja millä tavalla. Kädestä pitäen olen saanut oppia liimaustekniikkaan, ja sen myötä liiman kulutuskin pienenee. Olen myös oppinut "korjaamaan virheitä", jos esimerkiksi liimaa on väärässä paikassa tai on hiottu liikaa tiettyä kohtaa. Tietysti aivan uusia pohjallisten valmistamismenetelmiä on täällä tullut opittua ja ymmärrettyä. Työskentelyssä on tärkeää materiaalin tarkka käyttö, ettei ylijäämää tulisi. 



Tässä pohjallisessa ei haluta juurikaan tukea jalkaterän inversio-eversio suuntaista liikettä, ja sen vuoksi hevosenkenkä -mallinen kantaratkaisu.





Suomessa on paljasjalkakengät suuressa suosiossa (ja käytän niitä myös itse), Malagan seudulla hyvin harvalla sellaisia näkee. Enemmänkin Skechers -jalkineita sekä erilaisia lenkkareita ja sandaaleita näkee päivittäisessä käytössä ihmisillä, niin kaupungilla kuin opiskelutilanteissa. Mitä olen jutellut ohjaajien kanssa, niin he suosittelevat jalkineita, joissa jalkineen takaosa olisi jäykempi eikä antaisi periksi, ja jalkineen etuosa taipuisa ja antaa jalkaterän toimia oikeaoppisesti biomekaniikan kannalta. Paljasjalkakengät antavat periksi koko jalkineen mitalta ja ohjaajat huomauttavat, että silloin plantaarifascia voi päästä liiaksi venymään. 



Ulkomaan vaihtokokemuksen jälkeen olen saanut seurata kirurgisia toimenpiteitä ja nyt ymmärrän syvemmin mitä niissä tehdään ja miksi ne ovat tärkeitä. Esimerkiksi seurasin Mortonin neurooman operaatiota, ja sieltä poistettiin selkeä kudosmyhkyrä. Ensi viikolla pääsen seuraamaan Hallux valgus -operaatiota, josta olen valtavan innoissani! Se on Suomessa hyvin yleinen vaiva (vaivasenluu) ja uskon oppivani jotain uutta ja mieltä avartavaa jälleen tämän kautta. Vaihdon aikana kerkeän vielä näkemään myös vasaravarvasoperaation. 

Mortonin neurooma kirurginen toimenpide.

Poistettu neurooma oli yllättävän iso (minun silmilleni, mutta kuulemma täysin normaalin kokoinen).


Yhä edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että on tärkeätä punnita milloin kirurginen toimenpide on tärkeää tehdä ja milloin konservatiivisilla keinoilla edetä. Tärkeätä on antaa asiakkaalle tarpeeksi informaatiota ja huomioida, että hänellä on mahdollisuus pitkäänkin kuntoutusjaksoon operaation jälkeen. Motivointi ja säännölliset tapaamiset helpottavat kuntoutumisen onnistumista optimaalisella tavalla. 

Harjoitteiden tärkeydestä ja toiminnoista.




Tämä kokemus on avartanut näkemystäni eri hoitomahdollisuuksista ja pyrin nyt vieläkin tarkemmin huomioimaan hoitokokonaisuudessa yksilön tilannetta ja toimintamahdollisuuksia. Vaikka tulevalla jalkaterapian koulutuksella en saa samoja menetelmiä Suomessa käyttää, niin nyt ymmärrän syvemmin ja monipuolisemmin eri hoitomenetelmiä ja miten niitä voidaan hyödyntää. Tiedän myös haluavani jatkokouluttautua ja syventää osaamistani vieläkin enemmän. Etenkin alaraajakipujen kanssa taistelevien henkilöiden auttaminen kiinnostaa minua. Siellä voi olla niin monenlaista tekijää, joka vaikuttaa kipuiluun. 

Sanon aina, että kipu ei ole normaali olotila ja siitä kuuluu päästä eroon! 
Personal trainerina toimiessani halusin nimenomaan tätä painottaa, ja se on jatkunut myös jalkaterapeutin opintojen ja asiakastyöskentelyjen aikana.



Mitä muuta on tullut opittua?


Parhautta vitsailla luokkakaverin kanssa, 
kun odotetaan seuraavia koululaisia tutkimuksiin  ♥


Olen onnellinen, että pääsin ja lähdin ulkomaan vaihtojaksolle. Tämä on hyvin monipuolisesti antanut minulle asioita, niin opintojen, työskentelyn ja oman itseni kehittymisessä. Muistuttaen aina välillä asioiden haasteellisuudesta, mutta myös onnistumisen ilosta ja ympärillä olevien ihmisten vilpittömästä tuesta ja läsnäolosta. Olen positiivisesti hämmentynyt ja otettu, kun olen saanut tutustua paikallisiin ihmisiin ja he ovat ottaneet minut elämäänsä mukaan. 


Välillä olen ollut yksinäinen. Välillä sosiaalisia kontakteja on tullut joka suunnalta. Joskus en ymmärrä yhtään mistä puhutaan ja joskus ymmärrän kaiken. Espanjalaiset eivät onneksi pelkää puhua, he lähestyvät etenkin jos huomaavat jonkin olevan huonosti. Eräs luokkakaverini kysyi kerran minulta mikä minua painaa kun näytän väsyneeltä ja vakavalta. Kerroin hänelle, että voin hyvin. Valtaosa energiastani vain menee keskittymiseen ja siihen, että ymmärtäisin mahdollisimman paljon opettajan luennosta. Joten ulkoinen olemus saattanee hieman kärsiä 😆


Päivät ovat aina erilaisia ja niitä ei voi mitenkään ennakoida. Se on tehnyt minulle erityisen hyvää, koska normaalisti ajattelen hieman eteenpäin ja pyrin valmistautua tulevaan. Koen tämän jollakin hassulla tavalla pitävän minua paremmin läsnä, ottamaan tilanteet vastaan siinä hetkessä ja reagoimaan niihin sen mukaisesti. Tämä myös vähentää tietynlaista stressiä ja jännitystä. Olen huomannut, että kyllä miä selviän! 

Ensimmäinen vaihtopäivä ja käteen jäänyt "suunnitelmapohja" miten edetä 😅

Eräänä harjoittelupäivänä meinasin pyörtyä,
mutta onneksi olin sopivasti osaavissa käsissä ♥


Rohkeutta minusta on aikaisemminkin jo löytynyt, mutta täällä sitä on kaivattu hieman eri tasolla. Vieläkin koen tiettyjen asioiden vaativan rohkaisevaa itsensä kanssa keskustelua ja potkua pepulle, jotta etenen. Kun se ensimmäinen askel tulee otetuksi, niin sitten se on menoksi. Onneksi!

Kun on aika miettiä asioita ja ottaa omaa aikaa, 
niin tästä tuli merkityksellinen paikka ♥


Toinen tärkeä paikka oli kodin lähellä sijaitseva kuntosali. 
Vajaassa kolmessa viikossa keho ilmoitti, että nyt on tarve lihaskuntotreenille.


Olen äärettömän onnellinen argentiinalaisesta vuokranantajastani, joka jo heti ensimmäisenä päivänä kutsui minut heidän perhejuhliinsa. Sen jälkeen hän aina ajoittain kysyy minua tutustumaan eri Malagan paikkoihin, kuten puistoihin, ulkoilureiteille ja nähtävyyksille. Hän ihanasti opastaa ja kertoo eri mahdollisuuksista sekä tutustuttaa omatekemiin ruokiin. Meitä yhdistää jotkin samat mielenkiinnon kohteet ja juttelu on hyvin avointa. Voisi sanoa, että hän on ollut täällä minulle niin kutsuttu varaäiti ♥

Grisin syntymäpäiväjuhlat rannalla.


Arkinen elämä Espanjassa ei ole sen kummallisempaa kuin Suomessakaan. Ruoan valmistus, harrastukset, kavereiden näkeminen, kaupassa käynti, kodin siivoaminen, opintojen kotitehtävät... Kaikki ne perusasiat pitää myös täällä tehdä. Tietysti mielekkäämpi ilmasto ja harrastusmahdollisuudet ovat omaa luokkaansa. Ihmiset ovat sosiaalisempia ja ravintomahdollisuudet eroavat suomalaisista. 


Jotenkin niin kaunis ja rauhoittava taulun kuva


Auringonlaskut, aina! ♥


PIENIÄ MUISTUTUKSIA MATKAN VARRELTA

 

    • Hymy ja nauru luo rentoutta, auttaa huomaamaan ettei asiat olekaan niin vakavia ja isoja, ja että asiat kyllä järjestyy.

    • Pidä huolta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti. Kun voit huonosti se näkyy ulospäin. Kun voit hyvin se näkyy myös ulospäin. Ole rehellinen itsellesi ♥

    • Puhu, jaa ajatuksiasi ja tunteitasi, kun on vaikeaa tai et ymmärrä.


    • Syvähengitä, kun asiat tuntuvat hankalilta ja tuntuvat paisuvan liian vaikeiksi.


Koen olevani onnekas, kun olen saanut kokea tämän kokonaisuuden! Minulle jää käteen opintojen lisäksi uusia upeita ihmissuhteita ja syvempi ymmärrys elämän monimuotoisuudesta. Vaihtojakso loppuu marraskuun lopussa ja paluun Suomeen teen joulukuun alussa. Luvassa joulukuun puolen välin jälkeen onkin sitten valmistuminen jalkaterapeutiksi. 


Hieman happea ja rentoutumista kaiken puristuksen jälkeen ja tammikuussa sitten töiden pariin! 😍


Anne ♥








Vuosi 2024 ja uusia suunnitelmia

Vuosi vaihtui, mutta tehdään pieni yhteenveto vielä viime vuodesta ja sitten kerrotaan myös tämän vuoden suunnitelmista.  2023 oli merkittäv...